Toivomme
pennuille aktiivisia ja harrastavia koteja, kilpailuihin tähtääminen
ei ole pääasia vaan
se, että koiralle tarjotaan tarpeeksi virikkeitä ja
tekemistä. Toki olemme enemmän kuin iloisia jos uudet
omistajat ovat kiinnostuneita näyttelyistä tai muusta
harrastustoiminnasta.
Pentumme
kasvavat perheenkeskellä tottuen erilaisiin ihmisiin, lapsiin,
aikuisiin koiriimme sekä tietysti normaaleihin kodin ääniin
ja asioihin. Näin pystymme tarjoamaan pennuille parhaat mahdolliset
lähtökohdat tulevaisuutta varten.
Luovutamme
pennut aikaisintaan 8-viikon ikäisinä. Pennut ovat tuolloin
rekisteröityja, eläinlääkärin tarkastamia,
tunnistusmerkittyjä ja asian mukaisesti madotettuja sekä
tietysti puhtaita ja trimmattuja. Annamme pennun mukaan erittäin
kattavan ruokinta ja hoito-opas kansion, penturuokaa sekä
kasvattajan tuen koiran eliniäksi. Maksamme
pennun omistajien ensimmäisen vuoden jäsenmaksun rotujärjestöön.
Opastamme pennun omistajat myös turkinhoidon ja trimmauksen
saloihin.
P-pentue
syntynyt 11.3.2008 3+6
(valmiina uuteen kotiin)
Pentue
syntynyt 7.5.2008
(valmiina uuteen kotiin)
Suunnitteilla
talveksi 2008/2009
(pentue syntyy Jyväskylässä Riikka Kankaisen luona)
